torstai 3. marraskuuta 2016

Ensimmäinen salainen jouluystävä-pakettini!

Terveisiä ensilumisesta Turusta! Marraskuulle siirtyminen piristi siinä mielessä, että nyt sai alkaa vihdoin päästellä jouluhöyryjä vähän sallitummin ulos. Tällä viikolla muutin uuteen asuntooni, ja aika on kulunut pitkälti joko töissä tai kotona järjestelemässä paikkoja. Lisäksi olen jouluun mennessä valmis maisteri, ja tänään iltapäivästä gradupalaverissa mieltä lämmitti tieto postissa odottavasta jouluystäväpaketista. Kipin kapin sinne töiden ja tanssitunnin jälkeen.

Huh miten iso paketti minua tervehti postissa, melkein sanoin postineidille että eihän tämä voi olla minun, en ole ollut näin kilttinä! Paketti oli pakattu tosi huolellisesti, ja onneksi kukaan ei ollut näkemässä lapsenriemuani, kun sen avasin. Mitä nyt koira nuuhki siihen malliin, että tiesin sisällä olevan ainakin jotain suuhun pantavaa.


Salainen jouluystäväni oli selkeästi lukenut sekä blogiani että ajatuksiani, niin osuva oli paketin sisältö.

Juuri eilen selailin läpi millaisia karkkikalentereita tänä vuonna on, ja mietin, minkäköhänlainen tämä Dumlen versio on. No nyt pääsen testaamaan! Paketissa oli lisäksi tarroja, joita itse asiassa liimailin jo tämänvuotisiin kortteihini. Oli tarkoitus tekstata kultakynällä, nyt pääsin helpommalla :) Lisäksi paketti piti sisällään glögitiivistettä, Cloettan ihania suklaita (joita ei ole jostain syystä tullut ostettua), pienen valosarjan sekä makean kynttiläkortin. Oli pöllöä sun muuta meikälle niin sopivaa.


Vielä lähikuva tuosta pöllökynttiläkortista...


Mallailin jo valosarjaa huonekuuseeni ja sehän passaa siihen oikein hyvin. Kivan värikäs sarja, eikä välttämättä edes jouluinen! Kiitos salainen jouluystäväni tästä piristyksestä kaiken tohinan keskellä :)

1 kommentti:

  1. Ihanaa että osasin koota mieluisia paketteja =) en päässyt kommentoimaan vasta kun viimeinen paketti ja paljastus oli tehty etten olisi paljastunut kun nimettömänä kommentointi ei onnistu =)

    VastaaPoista